Pimeys on täällä. Velhomaailmaa ravistelevat uutiset oudoista katoamisista ja Päivän Profeetan ilmoituspalsta on täyttynyt katoamisilmoituksista. Mutta kun taikaministeri Elionor Bickford katoaa, on piru merrassa!
Astu mukaan selvittämään taikamaailman salaisuuksia ja vaikuttamaan tarinan kulkuun!
Lukuvuosi alkoi Edinburghin taikayliopistossa vauhdikkaasti kun heti ensimmäisinä päivänä kymmenet noidankattilat sinkoilivat pitkin taikajuomaluokkia ja aiheuttivat lieviä henkilövahinkoja. Edinburghin taikajuomien professori, Dereck Armfelt, kummasteli tapauksia torstai-iltapäivänä.
"En ole nähnyt yhtä monia räjähdyksiä sitten vuoden 1968, jolloin Apoteekkiin oli päässyt livahtamaan vanhentuneita sieniä", hän muisteli kärsineessä taikajuomaluokassaan.
Haastattelimme Viistokujalla sijaitsevan Apoteekin omistajaa, Paul Tuftya.
"Juu, joskus meillä on myynnissä kakkoslaadun tuotteita, kuten just nämä yksisarvisen sarvet", Tufty kertoo liikkeensä edustalla.
"Semmosten käyttäminen, etenkin opiskelijana, joka ei tunne mahdollisia yhteisvaikutuksia, on kyllä riskaabelia hommaa."
Tufty kehottaa opiskelijoita ostamaan koulua varten aina täysihintaisia tuotteita ja jättämään kakkoslaatuiset ammattimaisille liemenkeittelijöille.
Edinburghin taikayliopiston rehtori, Randolf Lowell, joka tunnetaan ensimmäisenä ihmissutena, joka on saanut rehtorin viran, kommentoi asiaa Päivän Profeetan toimittajalle:
"Olemme takavarikoineet kaikki epäilyttävät taikajuomavälineet oppilailta ja suunnittelemme turvallisuuskoulutusta taikayliopistojen opiskelijoille, jotta vastaisuudessa tällaista ei pääsisi tapahtumaan."
Kirjoittaja: GITTE KOHLER PÄIVÄN PROFEETAN TOIMITUS, VIISTOKUJA